Mies erektio homoseksuaaliseen kalu haisee

Seksille on muodostunut aikojen saatossa tietty, kielteinen status. Leima läsähtää otsaan heti, jos ihminen mainitsee sanan seksi. Vain rohkeimmat ja persoonallisimmat ihmiset uskaltavat tuoda tätä aihemaailmaa esille, eivätkä piittaa 'stigmoista'. Mitä me häviäisimme, jos paljastaisimme kaiken? On selvää, että löytyy alhaisia ihmisiä, jotka pilkkaisivat avoimia ihmisiä.

Mikä olisi pilkan kohde? Että Pirkko kykenee laukeamaan vain takaapäin, ja sittenkin sivellen itse klitoristaan. Mitä siinä on pilkkaamista? Vielä tänäkin päivänä liian moni ihminen kärsii tarpeettomasti siitä, että ei tiedä aiheesta tarpeeksi. Hyvänä esimerkkinä vaikka homokammo tai epätyydyttävä kotiseksi. Seksi on osa jokaista ihmistä, toisilla valtavan suuri, toisilla pienempi.

Ajattele, jos sinullakin olisi aarre takapihalla, etkä koskaan kaivaisi sitä esiin. Kuolivuoteella sen joku sinulle osoittaisi. Koko elämän positiivinen voima käyttämättä! Seksiin liitetty häpeä ja liiallinen intimiteettisuoja ovat este seksin muotoutumiselle myönteiseksi. Missä ihmeen maailmassa sinä oikein elät?

En ole, muutamaa uskista lukuunottamatta, koskaan tavannut ihmistä, joka häpeäisi seksiä. Se, että oma seksuaalisuus halutaan pitää yksityisasiana, ei ole häpeämistä. Samaa mieltä edellisen kanssa! En ole huomannut mitään erityistä seksin piilottelua tai seksin häpeämistä käytännössä missään, enkä koskaan. Nissinen kirjoittaa joka blogissaan samasta asiasta - siltikään en löydä edes etsimällä tästä yhteiskunnasta tätä seksin häpeämistä ja piilottelua käytännössä mistään.

Mielestäni Nissisen tekstit, kuten tämäkin, kertoo lähinnä kirjoittajan omista, ilmeisen vääristyneistä seksikäsityksistä. Mielestäni vain ihminen, jonka elämässä ja arvomaailmassa seksi on totaalisen ylikorostunut, voi nähdä asian siten kuin Nissinen blogiensa perusteella tuntuu näkevän. Blogit luovat kuvaa vanhasta "sedästä", jonka elämä pyörii ylikorostuneesti seksin ympärillä ja jonka maailmassa seksi on saanut täysin epärealistiset mittasuhteet.

Huomatkaa toki että kirjoittaja on jo ikää vaalinut ja maailmaa nähnyt mies. Hän on luultavasti elänyt sellaisella ajalla ja sellaisten ihmisten kanssa, milloin seksi on ollut suuri tabu. Tätä nykyä luulen että seksistä puhuminen on parantunut suuresti, ja ihmiset uskaltavat ilmaista mielipiteensä asiasta rohkeammin.

Varsinkin nuorten aikuisten keskuudessa seksistä puhutaan häpeilemättä. Opiskelijatoverien kanssa kahvihuoneessa olen isossa ryhmässä monet kerrat puhunut varsin arkisesti seksiasento- ja seksileluvinkeistä, joskus miltei ventovieraiden ihmisten kanssa. Olen myös samaa mieltä että lapsille pitäisi olla mahdollista puhua vapaasti seksistä, mitä se on, miksi se on ja niin edelleen. Omat vanhempani eivät ikinä vakaina kristittyinä selittäneet minulle yhtikäs mitään seksistä, joten jouduin selvittämään kaiken itse, aika tökeröllä tavalla.

On selvää, että nuorison parissa ilmapiiri on vapautuneempaa, olen siitä tietoinen. Tämä ei tarkoita sitä, että siitä olisi tullut standardi.

Blogissa mainittiin esimerkiksi, kuinka joissain elokuvissa vielä tänä päivänä korvataan seksi väkivallalla. Tai annetaan poliisille potkut seksin harjoittamisesta. Tai jahdataan homoja maailmalla tilanne on jopa pahentunut. Yhteiskuntamme on täynnä signaaleja, jotka kertovat siitä, että seksiin suhtaudutaan kielteisesti pääsyy siihen, miksi näitä kirjoitan.

Hyvänä esimerkkinä myös blogieni saamat kommentit, joista suurin osa on kirjoitettu kielteisessä hengessä. Älkää väittäkö, etteikö aika moni edelleen rinnasta seksiä huumeisiin tai jopa väkivaltaan jollain tasolla. Tästä on päästävä kokonaan eroon. Seksi ei ole harrastus vaan osa elämää samalla lailla kuin nukkuminen tai syöminen. Se on mahdollisuus kokea elämä korkealla tasolla. Cityssä lienee etupäässä aika nuorta lukijakuntaa, mikä tarkoittaa, että perspektiivi on lyhyt verrattuna omaani, joka on pitkä.

Eli nuoret näkevät vain oman tilanteensa, eivät koko yhteiskunnan tilannetta, kuten tällainen vanhempi ja kokeneempi. Mutta todellakin tarvitsen näitä nuorten asiallisia kommentteja pysyäkseni kartalla myös nuorten maailmasta. No, terkut täältä "nuorten" maailmasta: Ei siinä ole mitään pilkkaamista eikä häpeämistä, jokaisen seksimieltymykset on vaan henkilökohtaista.

Homokammo ei johdu tiedonpuutteesta, se ei ole pelko tai fobia. Se on inhoa ja vihaa sitä kohtaan, joka ei ole sellainen kuin miehen "pitäisi" olla. Ratkaisu on laventaa käsitystä siitä, mitä on olla mies ja onko homous todellakin ei-mieheyttä.

Seksuaalisuus on jokaisessa ihmisessä, seksi taas on seksuaalisuuden toteuttamista toisen ihmisen kanssa. Seksiin liittyy aina toinen ihminen, hänen yksityisyytensä ja vuorovaikutus ko. Ei haluta paljastaa toisesta asioita, joita hän ei välttämättä halua tehdä muiden tiettäväksi. Se on hienotunteista ja fiksua, ei häpeämistä. Nuoret puhuvat seksistä eri tavalla, koska kumppanit vaihtuvat. Helpompi puhua jostain yhdenyönjutusta kuin Pertistä, jonka kanssa on ollut naimisissa 30v ja jonka koko tuttavapiiri tuntee.

Herää kyllä kysymys, miksi bloggaaja jankuttaa näitä asioita Cityssä jonka lukijakunnan voisi olettaa tietävän klitoriksen olemassaolosta. Menisin suoraan sylttytehtaalle ja bloggaisin vaikka Suomen Kuvalehdessä, siellä voisi syntyä enemmän kohua tuosta mysteerisestä nipukasta.

Ai niin, mutta siellähän voitaisiin vaatia seksijankkauksen referenssiksi jotain muutakin kuin elämänkoulua ja graafikko-toimittajan taustaa. Ja taas päästiin tälle 'tuska'-linjalle. Ja vielä kysyy Vastaat ihan itse tuohon kysymykseen tuolla tekstilläsi. Niin kauan kuin, täysin perusteettomasti, löytyy näin suuri määrä kansalaisia, jotka suhtautuvat kielteisesti seksiin ja seksuaalisuuteen, on aihetta yritettävä valottaa.

Se on vaikeaa, koska kun ihminen on lyönyt lukkoon tietyt mielipiteensä, ei hän ota enää mitään vastaan. Vaikka se perusteltaisiin hänen omalla edullaan.

Ihmisissä on paljon pahempia vihaamisen aiheita kuin homous. Homoudesta ei ole minkäänlaista haittaa muille, päinvastoin liikakansoitetussa maailmassa jopa käytännön hyötyä. On järjetöntä ja täysin turhaa inhimillistä tuskaa aiheuttavaa jahdata homoseksuaaleja.

Homokammo muuten voi hyvin olla myös fobia-lähtöinen. Vihattavampi ominaisuus on vaikka tuo viha, jota osoittaa viattomia ihmisiä kohtaan. Alkakaapa vihata sitä ominaisuutta, niin maailma kehittyy. Ja lukekaa teksti tarkemmin, koska se yksityiskohtaisesti selittää lähtökohtia ajatusten ja linjauksien takana. Tähän on monia syitä, mutta niistäpä juuri voidaan tällä palstalla keskustella.

Jos vain kykenisitte keskustelemaan ilkkumisen sijaan. Mutta siitähän tässä on kysymys - kun ette pysty suhtautumaan seksuaalisuuteen luonnollisesti. Olen lähes samanikäinen bloggaajan kanssa - en siltikään ole nähnyt missään tässä maassa sitä seksikielteistä maailmaa, jota bloggaaja yrittää joka blogissaan maalailla - ja jos, siis JOS, sellainen maailma on joskus ollut vuotta sitten, niin jokseenkin taitamatonta koettaa blogi blogin jälkeen siirtää sitä aikaa nykypäivään.

Toistan uudelleen sen, että se kuva minkä sinusta blogiesi perusteella saa, tosiaan on se että olet "vanha setä" jonka maailmassa seksi on todella ylikorostuneessa asemassa, etkä sen vuoksi todennäköisesti näe metsää puilta.. Enkä tosiaan tarkoita nyt ilkkua tai pottuilla - mielestäni et huomaa lainkaan sitä, miten oudon kuvan itsestäsi luot näillä teksteilläsi..

Miksi namusedät ynnä muut mellestävät kuten mellestävät? Koska vanhemmille yhteiskunta ei tarjoa apuvälineitä selittämään lapselle seksuaalisuudesta vaan asia jätetään vanhempien harteille.

Se, miten vanhemmat oman velvollisuutensa kasvattajana hoitavat, on tärkeä juttu. Monikaan vanhempi ei tätä velvollisuuttaan omaa lastaan kohtaan osaa täyttää jonka johdosta namusedät ynnä muut mellestävät kuten mellestävät.

Alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö on vakava asia. Miksi siihen ei suhtauduta vakavasti? Blogisti edelleenkin yleistää oman käsityksensä yleiseksi standardiksi eikä suostu ymmärtämään, että on toisenkinlaisia mielipiteitä. Se, että ei halua keskustella seksistä toisten ihmisten kanssa ei tarkoita, että oman seksuaalisuuden kanssa olisi minkäänlaista ongelmaa. Itse menisin luultavasti hyvin hämilleni, jos blogistin kaltainen ihminen alkaisi tivata kahvipöydässä mielipiteitä yksityiskohtaisista ja hyvin henkilökohtaisista asioista.

Olisin kai hänen mielestään estynyt. Kuitenkin nautin orgasmeista päivittäin, olen harrastanut seksiä niin miesten kuin naistenkin kanssa, päälleni on virtsattu, olen niin rakastellut hellästi hiekkarannalla kuin toisen rajustikin julkisella paikalla ja kirjoittanut puolisoni iholle "rakastan sinua" sperman ja kuukautisveren sekoituksella. Ei, minä en ole lainkaan estynyt, mutta en silti halua puhua näistä asioista. Ne eivät kuulu sinulle tippaakaan sen enempää kuin sinunkaan yksityisasiasi kuuluvat minulle.

Tällä peräänkuuluttamallasi pakkomielteisen pakollisella "avoimmuudellasi" aiheutat korkeintaan inhon väristyksiä ja leimaat itsesi moukaksi. Kaltaisellesi ihmiselle ei todellakaan halua paljastaa mitään henkilökohtaista, joten ei ihme, että et ehkä saa kauheasti vastakaikua.

Ja kyllä, tämä oli hyvin kielteinen kommentti. Mutta ei seksiä kohtaan, joka on elämän paras asia. Minun mielestäni liika avoimuus seksin suhteen vie siitä kiihkon ja romantiikan.

Se että seksissä on tietynlainen salaisuuden verho tekee siitä paljon kiihottavampaa. Seksistä saa tietoa kun sitä hakee, ihan varmasti. Nykyään on netti pullollaan keskusteluja huonosta kotiseksistä ja hyvästäkin , orgasmivinkeistä jne. Minäkään en tajua tätä suuntausta muuallakin kuin tässä blogissa , jossa seksistä yritetään tehdä mahdollisimmaan arkipäiväistä.

Joillekin toki voi olla kiihottavaa ja inspiroivaa jauhaa seksijutuista milloin tahansa, mutta on myös ihmisiä, jotka haluavat säilyttää seksin erityisenä asiana. Vähän sama juttu kuin se, että jotkut peittvät vaikka silmät korostaakseen muita aisteja. Miksi tällaiset seksistä erityistä haluavat ihmiset olisivat jotenkin seksiin kielteisesti suhtautuvia? Lisäksi, mitä sitten jos joku suhtautuun seksiin ja seksualisuuteen kielteisesti?

Nykyään näytän pukeutumiseni ja hiustyylini takia pojalta ja kun ihmiset luulevat, että olen poika tai viittaavat siihen että olisin poika niin se saa minut jotenkin iloiseksi. Ala-asteella pukeuduin 'tyttömäisesti' ja olin silloin aika okei sen kanssa, mutta tuntui koko ajan, että jotain puuttuu ja nyt jos pukeutuisin 'tyttömäisesti' tai jos jokin saa minut näyttämään minut tytöltä niin se alkaa jotenkin ahdistamaan minua esim.

En ole koskaan ollut oikein innostunut ajatuksesta meikit, mutta nykyään olen okeit niitten kanssa välillä olisi mieli 'tedän' itselleni kulmakarvat, ei sen ihmeellisempää, ehkä joskus myöhemmin saatan tehdä jotain tommoista yksinkertaista enkä mitään isoa meikki urakkaa joka aamu.

Minua myös viehättäisi olla vähän lihaksikas, esim. Minua ei sinänsä häiritse se että en ole ehkä se nainen tai se mies mutta haluaisin tietää sen 'nimikkeen' jonka voin sanoa ihmisille kun kysyvät sukupuoltani tai tarviten kertoa heille, jotta he eivät luulisi minua joksikin muuksi mitä en ole Lue vastaus. Mä tarvitsen apua, ja pian.

Mä olen 17 vuotias.. Nainen mä olen biologisesti, mutta mä vihaan sitä, kuinka mua kutsutaan tytöksi. Itse kuulen sen kuin mulle sanottaisiin että "haista vittu". En ole ikinä seurustellut, luultavastikkin koska en tiedä että kenen kanssa mun pitäisi olla. Moni tuttuni on ihmetellyt, kun en nauti kuunnella tyttö ystävieni seksikokemuksista heidän silmin, ja tullut kysymään suoraan että olenko lesbo?

Se kuulostaa taas "haista paska". Mä olen ollut jo melkein 2 vuotta masentunut tämän asian takia, ja pahimmilla hetkillä halunnut satuttaa itseäni vain turhaantumisen tunteesta. Onneksi en tehnyt sitä vielä. On eräs tyttö, jota olen ihaillut kauan, hän on hyvä ystäväni ja poikamainen. Muutama vuosi sitten en saanut katsettani irti hänestä, mutta en edes ajatellut romantiikkaa. Hän ei sitä tiedä, mutta minä tiedän että hän on hetero.

Haluaisin kertoa hänelle niin paljon että en ole nainen, tai minusta ei tunnu siltä toivoen että hän ymmärtäisi ja näkisi minut uudessa valossa. Minä pidän miehistä, mutta pidän myös tästä ihmisestä. Tekeekö se minusta homon, jos joku päivä saisin olla mies? Vai olenko bi naisena että miehenä?

Musta vaan tuntuu etten jaksa tätä rataa enää kauaa. Koen tarvetta käyttää uutta, sukupuolineutraalia nimeäni, koska syntymänimi ei tunnu mukavalta, koska siitä ihmiset huomaa, mitä sukupuolta "oikeasti" olen.

Ongelmani on siinä, miten voin pyytää kavereita ja tuttuja käyttämään uutta nimeäni? En tiedä miten tehdä se, koska en halua tehdä asiasta numeroa. En uskalla tehdä sitä, koska se tuntuu kiusalliselta.

Vellon pahassa olossa, koska haluan ottaa uuden nimeni käyttöön mutten uskalla kertoa siitä. En halua luopua tarpeistani pelkuruuteni vuoksi. Moi Olen 16 vuotias ja syntynyt tytöksi. Olen miettinyt sukupuoltani jonkin aikaa ja olen löytänyt myös ehkä itselleni sopivan terminkin, genderfluid. Eli siis välillä koen olevani tyttö, välillä poika, välillä molempia ja joskus en kumpaakaan. Olen kertonut tästä parhaille ystävilleni ja he ottivat asian ihan hyvin.

Kerroin myös vanhemmilleni ja hekin vaikuttivat suhtautuvan ihan hyvin mutta eivät selvästikään ymmärrä, että olen asian kanssa tosissani. Olen monesti sanonut, että minua ei saa määritellä esim. Jos pyydän lopettamaan tytöttelyä, he muuttuvat ärtyneiksi ja valittavat siitä, että asian ei pitäisi häiritä minua, koska olen biologisesti tyttö. Minua ahdistaa myös aika paljon kehoni. Joinain päivinä inhon tissejäni ja teen kaikkeni, että saan ne piiloon. Mutta minulla on myös päiviä, jolloin ne ovat mielestäni aivan liian pienet ja käytän silloin rintaliivejä, joissa on todella isot push upit.

En muutenkaan koskaan osaa tuntea oloani hyväksi omassa kehossa eikä asialle oikein voi tehdä mitään, sillä esim. Koska vartaloni ahdistaa minua niin paljon yritän edes pukeutua siten, mikä tuntuu minusta hyvältä.

Se ei aina kuitenkaan onnistu, sillä äidilläni on jokin tarve puuttua pukeutumiseeni. Itse ainakin ajattelen, että ikäiseni saisi huolehtia omasta ulkonäöstään ilman äidin inhottavia kommentteja. Joskus haluan laittaa napapaidan tai paidan joka vähän korostaa rintojani ja äitini alkaa heti kutsumaan minua huomion hakijaksi.

Hän ei kutsu minua ihan huoraksi kuitenkaan mutta siitä tulee silti todella kamala olo. Naisellisempina päivinäni haluan korostaan naisellisuuttani ja siitä tulee minulle silloin hyvä olo mutta en kuitenkaan halua äitini häpeävän minua. Poikamaisemmat vaatteeni eivät myöskään kelpaa aina äidilleni. Joihinkin tilaisuuksiin hänen mielestään tyttöjen kuuluu laittaa mekko eikä silloin kuulemma ole mitään väliä, vaikka minulla olisi jätkämäinen olo. Minulla on naisen nimi ja hiukan häiritsee minua.

Haluaisin jonkun sukupuolineutraalin nimen, josta ei heti tietäisi olenko nainen tai mies. Se vaan on vähän hankalaa, kun Suomessa ei sellaisia nimiä olen kovin paljon tai en tiedä onko ollenkaan. Eniten minua mietityttää se, että voinko olla sellainen kuin olen vai pitäisikö minun vaan luovuttaa ja olla tavallinen tyttö. Se kuulostaa todella inhottavalta ajatukselta mutta äitini voisi ainakin olla tyytyväinen. Olen kokenut jo aika kauan olevani poika.

Ihan ensiksi en tiennyt edes mitä se tarkoittaa. Olen tytön vartalossa, se on hyvä minulle. Mutta silti koen olevani poika. Haluaisin lyhyet hiukset, ja sanoin siitä äidilleni ensimmäisen kerran viime keväällä. Äiti vain sanoi, että en kuitenkaan pitäisi niistä, ja että saisin päättää hiuksistani vasta vuotiaana. Tuntuu pahalta, että äitini määrää sen kuka olen.

Olen nyt ystäväni pakottamana mennyt puhumaan kouluni kuraattorille, kerran. Huomenna tapaan kuraattorin taas. Ajattelin kertoa hänelle tuntemuksistani.

Jos vaikka hän auttaisi jotenkin. Nyt kuitenkin kaipaan neuvoa, voisiko äitini ymmärtää tilanteeni jotenkin? Jos kertoisin että olen poika, äiti varmaan vaan nauraisi ja sanoisi, että se on vain ohimenevä juttu, tai että keneltä olen kuullut ystävistäni, että voisi olla muutakin kuin syntymässä kerrottua sukupuolta. Vanhempani eivät ole kovin avoimia erilaisuudelle. Onko vuotias oikeasti liian nuori tietääkseen tämmöisen asian?

Moi oon 13 vuotias tyttö ja mulla on pari ongelmaa. Uskon olevani bi mutta en ole aivan varma. Ihastun yleensä poikiin mutta koen pitäväni myös tytöistä. Kunnollista tyttö ihastusta minulla ei ole kuitenkaan ollut vaikka koen pitäväni myös tytöistä. En ole ikinä tuntenut että haluaisin kuulua hetero "lokeroon". Haluaisin kertoa äidilleni tai siskolleni monimutkaisista tuntemuksistani mutta tuntuu että se ei olisi sopivaa koska en ole varma olenko bi.

Isäni on sitten toinen asia koska jos olen bi pelkään että hän ei hyväksy minua. Hän on osoittanut että homous ei ole ok hänen mielestään. Siskoni taas olisi ensimmäinen henkilö jolle kertoisin koska olemme hyvin läheisiä. Lähiaikoina olen myös miettinyt sukupuoltani. En haluasi luultavasti lokeroida itseäni kumpaankaan sukupuoleen. Isäni on myös osoittanut että trans sukupuolisuus yms.

Ei ole hänen mielestään ok. Ja lisään vielä että minulla on nyt alkava ihastus naispuoliseen ystävääni. Mä olen 17 vuotias, ja biologisesti syntynyt naiseksi, ainakin omistan d kupin tissit ja kuukautiset liian usein, joten se on kai aika selvää, että naiseksi minut lasketaan.

Mulla on yksi kaveri, kenen kanssa puhun paljon kaikesta ja hyvin rehellisesti, ja olemme puhuneet siitä, kuinka nykyisin lapsia ei saa sanoa tytöiksi tai pojiksi ja antaa heidän kasvaa sellaisina kuin itse haluavat ja muuta roskaa.

En tarkoita tätä ilkeästi, mutta näin uskon Olen ollut kerran elämässäni umpirakastunut tyttöön, melkein 3 vuotta, ja olen vasta päässyt siitä yli, mutta oonkohan vaan. Kun ihastuminen oli suurimmillaan, mietin että olen rakastunut ihmiseen, en sukupuoleen. Tämä tyttö oli vieläpä hyvin poikamainen ja se kiehtoi minua. Täytän pian 18, ja olen enemmän hukassa kuin ikinä. En ole ikinä katsonut ns. Tämän kokemuksen olen kokenut vain kerran pari elämäni viimeisen vuoden aikana, eikä yksikään heistä ole oikea pari, he ovat fiktiivisiä hahmoja, jotka ovat miehiä ja homoseksuaaleja.

Jos näkisit minut kaupungilla, et varmaan katsoisi toistamiseen, olen ihan hyvän näköinen, mutten ihmeellinen, näytän normaalilta teini pojalta. Jos katsoisit hiukan tarkemmin huomaisit, että paitani on kireä siitä missä tissit kasvaa ja että kasvonpiiteeni ovat kovinkin naiselliset, vaikkei mikään muu minussa naisellista olekkaan. Joten, olen siis nainen, joka ei haluaisi muuttaa itseään, mutta ei voi kuvitellakkaan elää lopun elämää siten, että minut nähdään ja että minua kohdellaan naisena.

Unelmaelämääni olisi olla homo mies, mutta olen nainen, ja jos pidän miehistä, olisin vain hetero ja hauskin osuus tässä on se, että en halua olla hetero.

Haluan olla homo, koska siltä minusta tuntuu, mutta haluan poikaystävän, mutta satun olemaan nainen. Ja saatan yhä olla ihastunut oikeaan naiseen. En ole ikinä tuntenut olevani näin hukassa identiteettini kanssa, enkä halua puhua kenellekkään avoimesti tästä vaan kärpertyä peiton alle ja odottaa, että joku tulee ja kertoo mikä minun pitäisi olla… koska mä en enää tiiä?

Osaisko kukaan sanoo mitään mun sekaisin olevasta elämästä? Olen 15 vuotias tyttö ja minua ahdistaa pojat ja lähiaikoina myös tytöt. Olen omaitseni parhaiten poikien seurassa. Kysymys kuuluu mikä olen seksuaaliselta suuntautumiseltani? En ole koskaan seurustellut saatikaan suudellut ketään, mutta sanon usein kavereilleni, kuinka komeita poikia olen tavannut.

Hei, minulla on 13 vuotta täyttänyt poika, jonka olen huomannut pukevan yöksi päälleen minun rintaliivini ja toppini. Lapsi on aina ollut hiljainen, hieman arka, eikä lainkaan kiinnostunut puhumaan minulle mistään seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista Olen yhtäaikaa hämmentynyt, huolestunut ja myös kieltämättä hieman huvittunut. Mitä mieltä olette pitäisikö minun ohjata häntä jonnekin keskustelemaan vai antaa olla vielä ihan rauhassa omiin tuntemuksiinsa syventyen?

Hei, Haluaisin tietää kuka minä olen sukupuoleltani. Olen XXY-mies, mutta olen miettinyt tätä jo lähes koko elinikäni ajan, kuka olen sukupuoleltani. Miehenä olo, ei tunnu täysin omalta, mutta toisaalta en myöskään tiedä olisiko sukupuolen korjaaminen oikea ratkaisu. Nyt kun on tullut uudempia määritelmiä, kuten muunsukupuolinen jne. Miten tällainen itsetutkimisprosessi tulisi aloittaa.

Onko jotain tahoa, joka tekee näitä tutkimuksia ja mistä tällaiseen saa lähetteen? Lisäyksenä vielä tuohon aiempaan kysymykseen. Olen ollut pariterapiassa vaimoni kanssa liittyen sisko-veli asetelmaan, eli rakkautta ei tahdo löytyä. Pariterapeuttini mukaan testosteroidi hoidosta olisi hyötyä sekä parisuhteeseen, että muutoinkin. Minulla ei kuitenkaan ole mainittavia oireita matalista testosteroiditasoista. Erektio on normaali, seksinnälkä riittävä ja saan asioita tehdyiksi, eli en tunne itseäni voimattomaksi jne.

Onko testosteroidi hoito nykyään joku hype, kun sitä niin kovin helposti suositellaan käytettäväksi. Miten XXY-miesten osalta tämä asia. Koen olevani kuitenkin sukupuoleltani kuten mainittu, jotain muuta kuin mies, eikö testosteroidin käyttäminen muuttaisi ajatusmallejani? Onko tästä haittaa sukupuolentutkimusmatkallani? Olen 19vuotias tyttö, mutta pukeudun tosi poikamaisesti.

Olen ihastunut poikaan mutta en tiedä voiko se olla ihastunut muhun kun en ole tyttömäinen tyttö. Jutellaan somessa tosi paljon ja sitä kiinnostaa mun jutskat nii voiko olla mitään tsäänssejä? En ole siis lesbo tms mutta tykkään vain pukeutua poikien vaatteisiin Lue vastaus. Tässä puolivälissä viittäkymmentä on alkanut aina vaan enemmän miettiä, mikä onkaan oma suuntautuminen. Pitkästi kolmattakymmentä vuotta saman miehen kanssa, neljä lasta synnyttäneenä, kasvattaneena no ovat vielä äidin helmoissa, teinit ja sittemmin miehestä eronneena ja sinkkuuteen kyllästyneenä tekisi mieli uuta suhdetta.

Tämän ikäinen nainen ei vaan kelpaa kuin vanhoille ukoille, eikä tällä alapäällä muutenkaan pornoon tottuneita ukkoja pidetä. Seksi miehen kanssa olisi tuttua huttua mutta ei nappaa. Katselen mielelläni hyvännäköisiä miehiä mutta niin naisiakin. Etsin netistä miestä, ei löytynyt. Nyt laitoin naisen hakuun, eipä tunnu löytyvän naistakaan. Ja jos näin vanha nainen etsii naista, olettaa vastapuoli varmasti kokemusta myös naisten välisestä seksistä.

Sitä ei ole, ihan neitsyt siinä mielessä. Tein jälleen jokusen "aivojen sukupuoli" -testin. Niiden mukaan olen mies: On ollut aina, myös muinoin lukiossa psykantunnilla. Mielestäni olen kuitenkin nainen. Hiuksista tykkään itselläni lyhyinä käytännöllisyys kunniaan mutta pukeudun tarvittaessa vaivatta mekkoon ja korkeisiinkin korkkareihin. Työkaverit taitavat pitää minua kuitenkin enemmän naisiin kallellaan olevana ja se on välillä vähän hankalaa kun kaikki työkaverit ovat naisia.

Fantasioidessa olen mies, joka harrastaa seksiä miehen tai naisen kanssa. Fantasioilla ei ymmärtääkseni kuitenkaan ole tekemistä seksuaali-identiteetin kanssa..? Olenko ihan vaan perushetero pienin maustein? Oon 12 vuotias tyttö, ja haluisin olla poika. Ostan aina poikien vaatteita, vaikka äiti sitä kyseenalaistaakin. Haluisin lyhyet hiukset, mutta äiti ei anna. Mitä pitäisi tehdä ja sanoa, että äiti ymmärtäisi? Olen vuotias nainen, joka ei ole ikinä virallisesti seurustellut tai ollut fyysisessä suhteessa kenenkään kanssa.

Ylipäätään olen seksuaalisuuteni suhteen "myöhäisherännäinen", seurustelun aloittaminen tuntui minusta yli kaksikymppiseksi vieraalta ajatukselta. Olen kuitenkin kokenut romanttisia ihastuksen tunteita lapsuudesta lähtien, ja nyttemmin olen tuntenut myös yhä voimakkaampaa seksuaalista vetovoimaa tiettyjä ihmisiä kohtaan.

Ongelmani on se, että en koe olevani täysin hetero. Nuorempana ajattelin, että olen varmaan aseksuaali vaikken tuota nimitystä silloin tiennytkään , koska en kokenut poikia kohtaan suurempaa kiinnostusta kuin tyttöjä kohtaan.

Pitkään odotin, että tunteeni vastakkaista sukupuolta kohtaan vahvistuisivat, ja saisin "varmistuksen" heteroudestani. Ja koska en tällaista vahvistusta saanut, aloin myös odottaa "varmistusta" sille, että olen lesbo. Minulla on ollut lapsesta asti vahva sosiaalinen heteron identiteetti: Kuitenkin on tuntunut hankalalta ottaa konkreettista askelta seurustelun suhteen.

Häiritsevintä tässä asetelmassa on se, miten itse sopisin yhtälöön kummankaan sukupuolen kanssa. Olen aina ollut keskimääräistä "poikamaisempi" tyttö kiinnostuksenkohteideni ja persoonallisuuteni puolesta, lapsena viihdyin paremmin poikien seurassa jne. Toisaalta ulkonäöllisesti saatan välillä olla hyvinkin naisellinen tykkään laittautua, käyttää naisellisia vaatteita, minulla on pitkä tukka jne. Ajatus seurustelun aloittamisesta miehen kanssa on hankala, koska minusta tuntuu, että joudun esittämään "naisellisempaa" kuin oikeasti olen.

Miehet tuntevat joskus tulevansa "petetyksi" kanssani, kun ulkonäköni ja olemukseni antaa ymmärtää, että olen "perinteinen" nainen, ja todelliselta luonteeltani olenkin jotenkin tätä määrätietoisempi ja suorempi. Monesti vetäydyn tilanteesta, ennen kuin tämä ristiriita edes tulee esille, sillä se ahdistaa minua itseäni liikaa.

Naisen kanssa seurustelussa taas ihan kaikki konkreettinen tuntuu vieraalta, koska en ole tuota mahdollisuutta nuorempana edes ajatellut. Toisaalta psyykkinen puoli tuntuisi naisen kanssa jotenkin luontevammalta; tietyssä mielessä koen olevani "perheen pää" ennemmin kuin henkisen suojelun ja tuen passiivinen vastaanottaja.

Tuntuu siltä, että seurustelua kokeillessa "pettäisin" molempien sukupuolten edustajia, koska en koe itseäni täysin luontevaksi kummankaan kanssa.

Tarkoittaako tämä sitä, että olen biseksuaali? Vai olenko vasta heräämässä oleva lesbo? Tätä olen pohtinut etenkin siitä syystä, että viime aikoina on tuntunut, että pidän miehistä vain, koska heidän isku-yrityksensä imartelevat minua, enkä ehkä tunnekaan muuta kuin pinnallisia tunteita miestä kohtaan. Entä voiko ihastus miestä ja naista kohtaan ilmetä eri tavoin?

Joinain päivinä haluisin parran ja leikata rinnat pois, ja joinain päivinä laitan mekon ja meikit naamaan ja olen ihan tyytyväinen. En koe inhoa erityisemmin naiseuteeni, mutta en millään pääse eroon siitä tunteesta että haluaisin myös olla mies.

En uskalla alkaa järjestämään mitään vaihdosta koska pidän molemmista sukupuolista ja entä jos haluaisinkin vaihtaa takaisin naiseksi, osahan muutoksista on peruuttamattomia. En tiedä yhtään mitä tehdä itteni kanssa, jos haluaisin olla vaan mies nii olisin vaihtanu jo vuosia sitten, mutta kun ei yhteiskunnassa vaan voi valita molempia.

Ei mulla ole mitään uskallusta ruveta elämään molempien roolissa ja selitellä sitä sitten tuttaville, että miksi se pukeutuu välillä toiseen sukupuoleen. Ja kumpi sukupuoli olisi edes se johon vaihtaisin toisesta? Painan kaikki nää ajatukset vaan taka-alalle, mutta ne on silti siellä aina.

Ehkä kaikkein tärkein kysymys on, enkö mie vaiha sukupuolta vaan sen takia että pelkään "menettäväni" yhteiskunnan hyväksynnän ja mahollisuuden mennä ulos naisena ilman että kukaan katsoo sen kummemmin, vai enkö mie vaan vaihda koska en teidä kumpi olisin mielummin. Olen vuotias nuori, joka määriteltiin syntymässä tytöksi. Nykyään olen jotain tytön ja pojan väliltä, mutta mitä?

Kaikki muu itsessäni ja kehossani tuntuu ihan ok: Olen lähinnä naisiin päin kallellaan. Olen idolini kautta tutustunut yhteen mukavaan tyttöön ja olimme yhdessä kannustamassa yhteistä poikapuolista kaveriamme, joka kilpaili Mr Gay Finlandin finaalissa Helsinki Pride -viikolla.

Me molemmat jännitimme tämän pojan puolesta ja otin tätä tyttöä kädestä kiinni teen lähes aina niin läheisteni kanssa, jos jännitämme jotain tulosta. Yhtäkkiä tapahtui jotain ja tajusin tuntevani pientä vetoa tätä tyttöä kohtaan.

Kädestä pitäminen tuntui vähän liiankin luonnolliselta. Olen tämän jälkeen alkanut tajuta, että minua viehättää hänen tapansa puhua, pidän paljon hänen vaaleanpunaisista hiuksista ja silmistä ja jopa hänen tuoksustaan. Ja lisäksihän meillä on yhteinen idolikin. Nyt pelkäänkin, ettei hän tykkää minusta samalla tavalla kuin minä hänestä vaikka tiedän hänenkin olevan naisiin päin.

Uskon ettei hän välejämme katkaise, mutten tiedä mitä tapahtuu, jos kerron hänelle tunteistani. Ja jos hän tuntee samoin, pelkään että tämän tytön ja hänen kämppiksensä "side" heikkenee, jos alamme seurustelemaan tämä tyttö on pojan kämppis ja paras ystävä, he ovat todella läheisiä. Mitä teen asian kanssa? Lisättäköön, että hän tietää suuntautumisestani Lue vastaus.

Olen vuotias sukupuoleton, mutta synnyin tytöksi. Tässä viime tai sitä edellisenä vuotena aloin harkita rintojeni ja myöhemmin myös kohdun poistoa.

En tunne ketään joka voisi vastata kysymyksiini asiassa ja totta puhuen en uskalla siitä kellekään puhua, ainakaan vielä. Olen yrittänyt etsiä tietoa molemmista leikkauksista suomeksi, mutta rintojen poistosta olen löytänyt vain rintasyöpä-aiheista materiaalia ja rintakehän muokkauksesta ei löydy mitään.

Kohdun poistoa ei kaiken keräämäni mukaan tehdä ennen kuin henkilö on täyttänyt 30 vuotta tai jos kärsii taudista, minkä vuoksi kohtu on pakko poistaa. Onko kellään antaa tietoa minne pitää mennä jos haluaa muokkauttaa rinnoistaan miehen rinnat? Eli siis tehdään kaikki nännin piennennyksiin asti.

Kuinka paljon se maksaisi? Saako binderilla lähimain samoja tuloksia kuin leikkauksella? Haluaisin kokeilla ensin miltä tuntuisi elää ilman näitä, etten tee mitään hätiköityä. Voisin ilomielin lahjoittaa omani sitten ajan tullen jollekulle, joka haluaa lapsen Lue vastaus.

Mistä ihmeestä ihminen tietää sukupuoli-identiteettinsä? En tiedä miten hyvin voin luottaa tunteisiini, jotka hieman pohdintani aikana muuttuneet. Tiedän kyllä, että ihmisiä, jolla sukupuoli identiteetti "elää", mikä Genderfluid se olikaan. Yksi vaihtoehto ei kuitenkaan tunnu hyvältä, vaan jos oikein itseäni tajuan minulla vaikeuksia joskus tuntuu ilmaista tunteitani , väärältä.

Kaksi enempi vähempi hyvältä, joskin hieman jännittävältä. Johtuu ehkä siitä, että en ole tunteistani puhunut kuin valittujen kanssa. Joskus, jos tulee aika paljastaa laajemmin asia, tietysti luonnollisesti jännittää miten lähipiiri reagoi. Olen luultavasti hakeutumassa lähiaikoina tutkimuksiin kuitenkin. Hei, olen vuotias transpoika. Joskus 12v tunsin olevani genderfluid, ja 15v tajusinkin, että oon vaan poika. Viime aikoina tosin oon tuntenu tosi vahvaa dysforiaa mun kehoo kohtaan, enkä oikeen tiiä mitä aatella siitä.

Haluisin vaa olla oikee poika, mut vaikka kuinka näyttäsin ja kuulostaisin oikealta joskus kaukana tulevaisuudessa, mulla tulee kuitenki aina olee tytön.. Se on niin epäreilua! Kuitenkin, haluisin kysyä että kenelle pitäisi mennä puhumaan että sais lähetteen transtukipisteesee? Joku kaveri on sanonu et ihan koulun terkkarille voi mennä puhuun mut sitte toine on sanonu jotain että ei, kyllä sen ihan oikea lääkäri pitää olla että voi lähetteen saaha?

En kyllä tiiä miten ees pystysin puhuu kenellekää lääkärille näist asioista, koska mul on tosi paha social anxiety. Kiitos vastauksesta tälleen etukäteen. Ajatusten kirjottamine autto vähä tänhetkisee ahistuksee. On hyvä et on olemassa tämmöne sivusto tuen jakamiseks. Saattaa olla vähän offtopic-kysymys, mutta haluan neuvoa.

Sukupuoleni ja s-suuntautumiseni mietityttävät joka päivä, etten saa rauhaa. Haluaisin puhua tästä jollekulle, mutten tiedä kenelle. Vanhempieni kanssa olen tästä jutellut paljon, mutta se ei tunnu auttavan samalla lailla, koska saan yleensä vain samoja vastauksia.

Olen käynyt aikuistumisleirin, jonka seurauksena porukkamme hitsautui tiiviiksi jengiksi, jossa voi olla oma itsensä. Mutta tuntuu hassulta avautua ihmiselle, jonka on tuntenut ~kaksi viikkoa.

Puhuin tästä aiheesta eräälle ohjaajalle leirillä, ja hän auttoi minua paljon. Mutta kun tunnistin pitäväni häntä ystävänäni ja kerroin sen hänelle, hän torjui minut. En enää uskalla lähestyä häntä, koska pelkään katkaisevani vähäisetkin langat välillämme. Nettikaverilleni olen avautunut useasti, ja hän on tukenut minua. Mutta tuntuu typerältä kertoa hänelle ongelmistani. En halua kohdella häntä kuin henk. Koulukaverini eivät ole tarpeeksi läheisiä, jotta voisin uskoutua heille.

Olen puhunut koulukuraattorille, psykologille ja terveydenhoitajalle. Huomasin, että haluan puhua jollekin ihmiselle, joka tuntee minut. Sukulaisiani en uskalla lähestyä tämän asian kanssa. Voisin tietysti pohtia asiaa yksin, mutta olen havainnut, että se syö sisältä. En tiedä kenelle puhua. Olen vuotias tytön vartaloon syntynyt hämmentynyt olento.

Olen yli vuoden itseäni gengerfluidina pitänyt parempaa nimikettä vailla. En ole panseksuaalisuuteni tai sukupuoleni kanssa tullut sukulaisilleni en myöskään perheelleni kaapista. Kavereista aika moni tietää ja ainakin olettaa.

En nää mitään syytä miksi vanhempanikaan eivät olisi jo tajunneet seksuaalisuuttani. Aluksi luulin olevani transsukupuolinen, mutta pidin silti naisellisesti pukeutumisesta. Mekot ja meikkaaminen kuuluvat suuresti tyyliini.

Kaveri tietää, että käytän tytön ja pojan nimiä olosta riippuen. Oloni on nyt hyvin ahdistunut rintaliivejä käyttäessäni. Olisiko mahdollista olla transsukupuolinen mutta genderfluid?

Mitä jos minua kaduttaisi? Olen odottanut sitä yhtäkkistä hetkeä kun kaikki loksahtaa paikoilleen, tajutessani olevani jotain. Niin on käynyt useasti muistaessani olon olevan parempi fluidauksen vaihtaessa pojaksi. Tätä olen miettinyt myös, kun mahdollinen "pano" olisi tarjolla, mutta oma alapää ahdistaa voisi olla myös ensikerran pelko, dysforia tai hyväksikäytön kummittelu.

Asiat ovat epäselviä ja niitä on hankala sanoiksi pukea. En edes tiedä voiko mietintääni auttaa, ei ainakaan terapeuttini hän ei oikein tiedä sukupuoliasioista, uskoo vain kahteen sukupuoleen. Hei, Olen kertonut perheelleni sukupuolettomuudestani, ja he ottivat sen aluksi neutraalisti. Mutta kun aloin suosia enemmän miesten vaatteita, äitini ei ole tykännyt asiasta.

On sanonut, että ostaisin edes joskus naisten vaatteita, pukeutuisin sukupuoleni mukaisesti yms. Asia vaivaa minua, ja mietin, pystynkö vasta täysi-ikäisenä olemaan oma itseni. Haluaisin saada vinkkejä siihen, miten voin saada vanhempani edes hyväksymään hiljaa. Olen vuotias tyttö ja minulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että olisinkin oikeasti poika, mutta en oikein tiedä miten asian kanssa pitäisi edetä. En ole kertonut tuntemuksistani vanhemmilleni tai sisaruksilleni, mutta olen jutellut asiasta parin kaverini kanssa, mutta asiasta on todella hankala jutella jonkun sellaisen kanssa jolla ei ole samanlaisia tuntemuksia.

Olen etsinyt tietoa transsukupuolisuudesta ja lukenut joitain artikkeleja aiheesta, mutta en ole varma olenko oikeasti trans vai onko tämä jokin ohimenevä juttu. Siitä on jo jonkin verran aikaa, kun koin ensimmäisen kerran, että en ehkä olekaan tyttö vaan poika. En silloin tiennyt mitään transsukupuolisuudesta, mutta muistaakseni en edes ollut hämmentynyt omista tuntemuksistani vaan se tuntui ihan luonnolliselta ja vasta myöhemmin olen kokenut hämmennystä, ahdistusta ja epävarmuutta asian suhteen.

Olen aina pukeutunut hieman poikamaisesti ja käytän paljon isoja paitoja ja löysiä housuja koska en halua korostaa muotojani ja olen käytännössä täysi vastakohta siskoilleni, jotka rakastavat laittautumista ja kauniita vaatteita. Olen myös huomannut käytöksessäni olevan paljon poikamaisia piirteitä.

Olen yrittänyt pikkuhiljaa muuttaa ulkonäköäni poikamaisemmaksi esim. Ja yleensä koen olevani poika ja näyttäväni pojalta, jos en voi nähdä itseäni peilistä. Ja aina kun ajattelen sitä miltä näytän tulevaisuudessa en pysty kuvittelemaan naista vaan mieleeni pomppaa aina kuva minusta miehenä. Ja kun kyselin muutamalta kaveriltani ovatko he ikinä miettineet haluavansa olla poikia, minä oikeasti yllätyin, että he olivat vain joskus ajatelleet että saattaisi olla helpompaa olla poika, mutta ei muuta.

Minusta se oli outoa. Hei, Olen alle 30 vuotias naiseksi syntynyt henkilö, joka on pienestä lapsesta lähtien ollut seksuaalisesti aktiivinen. Onnekseni sain syntyä perheeseen, joka ei ensi kädeltä tuominnut toisen ajatuksia ja tekoja, vaan ensimmäinen oppi oli oman itsensä arvostus. Olen siis polvenkorkuisesta lähtien tiennyt, että kiusaajat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa, enkä heille kumartele — enkä ole kumarrellutkaan. Ongelmani ei siis ole toisten hyväksyntä eikä oma hyväksyntäni, olen täysin sinut itseni kanssa.

Haluaisin vain tietää, millaista termiä minun tulisi käyttää esitellessäni itseni muille, jotta he ymmärtäisivät, millainen ihminen olen. Koen itseni ajoittain naiseksi, ajoittain mieheksi. Kokonaisvaltainen tunne voi kestää tunteja, päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia, ja ajatusmaailmani, arvoni, eleeni, puhetyylini ja käsitykseni vartalostani muuttuvat sen mukaan, kumpi tunnen olevani.

Kokemukseni ei edellytä, että minun tarvitsisi pukeutua erityisesti kuvaamaan sukupuolista olotilaani, mutta olen kyllä ajatellut, että voisin hankkia miesten vaatteita, jos muiden olisi silloin helpompi käsittää minut miehenä.

Koska välillä kuitenkin olen nainen, en ole harkinnut esim. Eivätkä ne haittaa minua miehenä, olen sokea vartaloni "virheille". Naisena olen biseksuaali, ja olen kerran kokeillut seksiä naisen kanssa.

Naisissa kiinnostaa vain seksi, ei parisuhde. Naisena olen myös kokenut hyvin paljon, ja päätynyt lopulta naimisiin ja äidiksi. Puolisoni on hyvin avarakatseinen, hyväksyy biseksuaalisuuteni ja arvelee ehkä itsekin olevansa sellainen. Olen myös saanut olla miehen "roolissa" hänen kanssaan, mutta hän ei pysty kokemaan minua miehenä. Miehenä olen täysin homoseksuaali, haluaisin suhteeseen toisen miehen kanssa, joka hyväksyy, että olen mies.

Tässä on siis perusongelmani: Olen löytänyt monien mielenkiintoisten henkilöiden seuranhakuilmoituksia, mutta en ole viitsinyt vastata, koska he ovat ilmaisseet hakevansa miestä, enkä tiedä kelpuuttaisivatko he minua. Miten esittelisin itseni tällaisille henkilöille? Saisin kerrottua, että vartalostani huolimatta olen mies, joka etsii miestä? Rivien välistä voi lukea, että naisena ja miehenä minulla on erilaiset moraalikäsitykset.

Nainen on varattu, mies ei. Kiitos jo etukäteen vinkeistänne oikean termin löytämiseksi. Olen 25 vuotias nainen ja ollut parisuhteessa miehen kanssa kolme vuotta. Tunnen häntä kohtaan edelleen kovaa kipinää. Lapsuudessa kun leikimme muiden tyttöjen kanssa, olin aina mieshenkilö esim.

D koska olin muka "vahvin" tai näin koin ainakin itse. Tunsin muutenkin itseni jollain lailla aina vähän "ronskiksi" "jätkäksi" tyttöjen seurassa, ja olen huomannut et se tunne on edelleenkin välillä Tykkään pukeutua naisellisesti ja muutenkin olen ihan heteron näköinen. Tapasin hiljattain yhden naisen ja joku hänessä vetää minua puoleensa, en tiedä mikä mutta kiinnostaa kuitenkin.

Ennemmin en ole tällaista tunnetta kokenut, että naisessa olisi jotain kiinnostavaa Minua pelottaa jotenkin omat ajatukseni, haluaisin saada selvyyden niihin. Seksistä naisen kanssa en ole uskaltanut edes haaveilla koska se tuntuu jotenkin pelottavalta Rakastan seksiä mieheni kanssa ja se toimii hyvin. Laitoin tämän viestin sen jälkeen, kun näin unta että lesbo nainen kyseinen ihminen vaikuttaa pukeutumisensa perusteella lesbolta mutta on naimisissa miehen kanssa, enkä ole nähnyt häntä edes muutamaan vuoteen puristeli takapuoltani ja se tuntui minusta jollain aralla tapaa jännän hyvältä Haluaisin tietää olenko bi vai mikä vai onko normaalia olla kiinnostunut naisista ilman että haluaa seksiä naisen kanssa tai on lesbo tai bi.

Moi, olen vuotias, ja synnyin tyttönä. En ole kovin varma seksuaalisuudestani tai sukupuolestani, tai ainakaan tiedä millä nimellä kutsua niitä. Pienempänä leikin aina eläimillä, "poikien lelut" tai "tyttöjen lelut" eivät juurikaan kiinnostaneet.

Hyvin usein myös leikin poikahahmona, mutta käytin myös mekkoja ja pidin prinsessoista vaikka muistelisin että en pitänyt juurikaan "tyttömäisistä" vaatteista ollenkaan, lähinnä pidin niitä mahdollisesti vaatteessa olevan eläimen kuvan takia tai äitini pakottamana. Leikkasin lyhyet hiukset kutosluokan alussa, enkä sen jälkeen ole pystynyt kasvattamaan niitä tai pystynyt pitämään niitä pitkinä niiden aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.

Olen kuitenkin pärjännyt ilmankin, ja ilmeisesti ns. Pidän lähinnä miesten vaatteita, ja pidän niistä enemmän, mutta tykkään tyttömäisemmistäkin vaatteista. Minua ahdistaa se, että ihmiset näkevät minut naisena.

Noin vuosi sitten vaatekaupan myyjä kutsui minua pojaksi vaikka en edes yrittänyt mennä läpi, enkä ole koskaan unohtanut sitä tunnetta. En ole varma sukupuolestani. Minusta tuntuu samaan aikaan pojalta, ja samaan aikaan ei miltään.

En juurikaan mieti sukupuolta, mutta jos päädyn miettimään sitä, minua ahdistaa. Se ei haittaa minua ollenkaan, mutta en tiedä sopivatko ne juuri minulle. Lähes kaikki "roolimallini" ovat aina olleet miehiä vaikka useimmiten isääni ja paria sarjakuvapiirtäjää lukuunottamatta ovatkin olleet fiktionaalisia hahmoja , ja olen aina halunnut näyttää maskuliinisemmalta.

En tykkää vartalostani, tai äänestäni, enkä todellakaan naamastani. Hyvinä päivinä saatan pitää naamastani paljonkin, mutta mielipiteeni vartalostani on korkeimmillaan "meh". Seksuaalisuudestanikaan en tiedä yhtään. Tällä hetkellä määrittelen itseni biseksuaaliksi, mutta en ole varma.

Olen seurustellut kaksi kertaa, molemmat kerrat nonbinäärisen ihmisen kanssa, toisen kanssa olen vieläkin. En tiedä mistä sukupuolista pidän. Olen aika varma, että olen tuntenut vetoa sekä miehiin, naisiin, ja kaikkeen siltä väliltä ja ulkopuolelta, mutta en ole koskaan ihastunut.

Ainoa kerta oli, kun ala-asteella oli "todella cool" jos oli ihastus, ja jos kerrottiin salaisuuksina aina muille ihastuksensa. Minä vain sanoin jonkin satunnaisen luokkalaisen pojan nimen, sillä en halunnut vaikuttaa nololta, vaikka siinä ei mitään noloa olisi ollutkaan.

En tiedä yhtään, miten ihmiset ympärilläni reagoisivat, jos tulisin kaapista ulos muuna kuin cisheterona. Nettikaverini ja kumppanini hyväksyvät. Oikeille kavereilleni en ole puhunut todella pitkään aikaan koska olen ollut masennuksen ja ahdistuksen takia paljon pois koulusta emmekä juuri pidä yhteyttä sen ulkopuolella, mutta hekin varmaan hyväksyisivät.

Isäni on tosin sanonut, että hyväksyy minut millaisena ikinä olenkin, mutta minua silti pelottaa. Jos käy ilmi että olen trans, en tiedä yhtään miten he suhtautuisivat siihen. Mitä olen nähnyt, isääni ällöttää ja äitini ei ymmärrä. Toki olen monta kertaa sanonut isälleni asioita tyyliin "en halua olla tyttö" "olen poika" yms, eikä hän ole suuttunut niistä tai reagoinut valtavan negatiivisesti.

Myös se pelottaa, että jos olen trans, en ole "tarpeeksi trans". Minulla on hyviä päivinä, joina tykkään naamastani ja joskus ehkä vartalostanikin. Ja mitä jos käykin ilmi, että en ole trans sen jälkeen kun vihdoin pääsen pois kaapista kaikille, tai olen jo aloittanut testosteronin oton? Myös testosteronin sivuvaikutukset pelottavat. Hiuksia kuulemma saattaa lähteä todella paljon, tai ne saattavat lähteä kokonaan.

Hiukseni ovat olleet aina minulle todella tärkeät, ja ovat vieläkin. Uuden nimen valintakaan ei ole koskaan onnistunut, pysyvä muutos ahdistaa, ja muistakin syistä. En tiedä itsekään mitä ne ovat. Ajattelin kysyä vanhemmiltani mikä nimeni olisi jos olisin syntynyt poikana, mutta pelkään että he aavistaisivat jotain. Pelottaa myös miten muu maailma reagoisi. Ihmisiä tapetaan joka päivä sen takia, ja heitä halveksitaan. Netissäkin näkee todella paljon vihaa erityisesti ei-cissukupuolisia kohtaan.

Pelkään että käykin ilmi että olen jotain minkä he laskevat "special snowflakeksi", ja heti kun olen onnellinen omana itsenäni, päädyn naurunalaiseksi julkisilla sivuilla. Olen pian vuotias transpoika ja homoseksuaali. Olen tuntenut olevani poikamainen aivan varhaislapsuudesta alkaen, mutta vasta murrosiässä selvittänyt tietoja sukupuolen moninaisuudesta ja tajunnut, että olen selvästi transsukupuolinen. Ennen, kun tiesin asiasta, olen aina kiinnostunut pojista.

Kaverit ovat aina olleet suvaitsevaisia ja osa ovat myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöstä, niin heille tulin kaapista ensimmäisenä. He arvasivat, että olen trans ja homo. Kaverit ovat tukeneet mua aivan tähän päivään asti.

Sisarukseni arvasivat myös, että olen trans ja homo. He pitävät mua veljenään. Äitini ja isäpuoleni välttelevät asiaa, tytöttelevät ja kutsuvat mua biologisella nimelläni, mikä aiheuttaa mulle kamalan olon. En mainitse siitä melkein ollenkaan, mutta kun mainitsen joskus, he kiertävät asian ja jatkavat tytöttelyä ja biologisen nimeni käyttöä.

Äitini sanoo, että on ottanut tietoa transsukupuolisuudesta, muttei silti vaikuta ymmärtävän. Kerran hän kysyi, mitä tiedän homoseksistä, niin vastasin, että paljonkin. Isäni taas ymmärtää mua, mutta meillä on niin huonot välit, ettemme juttele oikustaan ollenkaan. Kuitenkin kun näemme joskus, niin hän kyselee kuulumisiani.

Isäni kertoi kerran, että hän on pitänyt mua aina poikamaisena ja että tykkäsin lapsena enemmän pojille suunnatuista jutuista. Olen käynyt vuosia psykologin ja toimintaterapeutin luona juttelemassa. Ennen, kun täytin 18, niin mulle suositeltiin, että hakeutuisin transpoliklinikalle.

Toteutin sen vasta, kun täytin 18 ja se harmittaa, sillä käyn yhä tutkimuskäynneillä, mitkä ovat venyneet henkisen rasitukseni takia. Haluisin saada äitini ja isäpuoleni ymmärtämään, että tytöttely ja biologisen nimen käyttö aiheuttavat mulle pahan olon. Mikään ei kuitenkaan tunnu toimivan, vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta. Hei, Olen juuri vuotta täyttänyt tyttö. Mulla on ollut tosi pitkään jo semmonen tunne että tahtoisin olla poika. En ole asiasta puhunut koskaan kenellekkään koska koen tuon ajatuksen vääräksi mutta sitä tulee huomaamatta aina mietittyä.

En ole koskaan ollut mikään kovin tyttömäinen tai viihtynyt kovin tyttömäisissä bling bling asuissa. En tiedä mitä asian kanssa tekisin sillä viimeaikoina tuo "tunne" on vain vahvistunut. Olen vuotias lapsonen ja panseksuaali.

En ole vielä ulkona kaapista, mutta olen pudotellut pieniä vihjeitä, ja tiedän että ainakin parhaat ystäväni ottamaan sen hyvin.

Perheestä en tiedä alkuunkaan, miten he sen ottavat, mutta sittenhän se nähdään, kun joskus loikkaan ulos kaapistani. Kysymykseni ei kuitenkaan liity tähän.

Lapsena olen pukeutunut tyttöjen vaateisiin. Olen leikkinyt tyttöjen kanssa ja tyttöjen leluilla. Jossain seiskaluokan alussa tajusin, että olen jotenkin erilainen, mutten tiennyt mitään termiä ja asia ahdisti. Olin silloin koulukiusattu, joten oli muutakin ajateltavaa ja pelotti muutenkin koko ajan.

Nykyään 2 vuotta myöhemmin, asia on kunnossa, vaihdoin luokkaa: D Päätin haudata asian ja olla miettimättä sitä. En halua näyttää naiselta. Olen kahdeksannesta luokasta asti miettinyt hiusten leikkuuta "poikatukaksi". Nyt, yhdeksännellä luokalla huomasin usein ajattelevani, että mitä jos en olekaan tyttö. Kaivoin sen seiskaluokan oudon tuntemuksen esiin.

Ajatus oli jotenkin outo ja vieras, siksi päätin googlata asioita. Netistähän löytyikin oikein osuva nimitys. Luin lisää ja mitä enemmän luin, sitä enemmän tunnistin itseäni. Etsin samankaltaisia ihmisiä ja luin kokemuksia. Tunnen todella olevani tällainen. Mitä jos tulen ulos kaapista ja perhe hylkää minut? Siskoni, joka on oikeastaan tärkein ihminen minulle, on uskoakseni positiivinen panseksuaalisuuteni suhteen. Perheestä en todellakaan osaa sanoa. En ole tullut kaapista panseksuaalina, joten en tiedä, pitäisikö minun kertoa ensin se, ja myöhemmin sukupuoleni vai kerronko molemmat kerralla?

Olen lukenut positiivisia kaapista ulos- tarinoita, mutta mitäpä jos oma tarinani jää vaille onnellista loppua? Olen vuotias ja minut on pienestä pitäen kasvatettu erittäin vahvasti tyttönä, lähes kaikkien stereotyyppien mukaan. Silti olen kuitenkin jo joitakin vuosia miettinyt, että onko kuitenkaan se tyttö, joksi minut kasvatettiin kuitenkaan minä, kun oma keho alkoi tuntua vieraalta ja inhottavalta murrosiän muutoksista. Tiedän olevani transsukupuolinen, mutta en uskalla puhua vanhemmilleni, sillä minua pelottaa heidän reaktionsa.

En usko että kumpikaan minua vihaisi, mutta äiti ei ehkä ottaisi sitä hyvin eikä varmasti suostuisi ottamaan minua tosissaan. Minusta tuntuu pahalta olla tässä naisellisessa vartalossa ja joka kerta kun äiti sanoo "..

Vain mun kaksi kaveria tietää, eikä kumpikaan asu samassa kaupungissa. Olen jo pidempään halunnut kertoa mun läheisemmille ja parhaimmille kavereille mutta olen jänistänyt joka kerta kun kertomiseen on tullut mahdollisuus.

En enää tiedä yhtään, mitä tehdä. En halua menettää mun kavereita, koska se niiden alakoulusta asti tuntema vähän omituinen tyttö onkin yhtäkkiä se omituinen poika.

Haluaisin myös hankkia binderin, mutta en tiedä, kuinka voin sellaisen ostaa ilman vanhempia, enkä uskalla kysyä edes kavereilta apua Lue vastaus. Tykkään kotona pukeutua naisten vaatteisiin ja olen aika sinut asian kanssa.

Mielessä kuitenkin pyörii pelko mitä jos naapurit näkee esim. Järjellä yritän aatella, että kotoa saan pukeutua miten haluan ja mulle on ihan sama vaikka näkee mutta kuitenkin pelottaa. Tilasin netistä ihanan vaaleanpunaisen naisten paidan. Onko teillä hyviä käytännön vinkkejä ja miten uskallan toteuttaa itseäni. Ärsyttää edes miettiä tallaista, kotona pitäisi saada tehdä mitä haluaa. Olen 13 vuotias poika. Olen syntynyt tytön kehoon mutta koen olevani poika. Kun täytin 9 niin huomasin, että kuinka poikien hiukset ja vaatteet ovat hienoja.

Sanoin silloin mun veljelle aina 9 vuotiaasta noin 11 vuotiaaksi asti, että haluan olla poika. Jos veljeni kertoi äidille, niin sanoin vaan että en halua olla poika koska pelkäsin äidin reaktiota.

Nyt taas kadun, että en silloin asiaa äidille kertonut. Tuossa 12 vuotiaana kerroin äidille haluavani lyhyet hiukset mihin äiti suostui. Vaikka jossain vaiheessa äitini taas rupesi vastustamaan asiaa.

Hiusten leikkuun jälkeen olin onnellinen. Mutta ongelma oli, että mulla ei ollut poikien vaatteita. Myöhemmin rupesin keräämään poikien vaatteita ja hankkiuduin eroon tyttöjen vaatteista. Ensin luulin, että olin vain ''tomboy'' mutta myöhemmin tajusin että olen trans. Päätin että en kertoisi äidilleni. No rupesin katsomaan muita lapsia youtubesta samassa tilanteessa, jotka olivat jo tulleet kaapista. Itkin kun katsoin niitä koska halusin itsekkin olla poika. Sitten päätin, että nyt mun on pakko kertoa.

Lähetin äidilleni viestin kuinka olen transsukupuolinen. Olen aina tiennyt, että äitini hyväksyisi asian koska hän on todella kiltti. Mutta pelkäsin että hän ei ottaisi asiaa tosissaan mutta toisin kävi. Ollaan käyty juttelemassa transtukipisteellä asiasta.

Nyt saan olla poika ja minua kutsutaan pojaksi ja nimikin on eri. No nyt mennään itse ongelmiin: Äitini ja veljeni ovat ainoat asiasta tietävät.

Ei olla kerrottu muille. Mutta taas mun eno ja mummi ja pappa ovat taas semmoisia jotka varmaan eivät hyväksyisi asiaa niin kuinka niille voisi asian kertoa? Sitten on ongelma, kun menen ensivuonna 7 luokalle ja äitini haluaa minut samaan kouluun kuin muut minun luokkalaiset.

Itse haluan eri, koska en halua mennä nykyisten luokkalaisten kanssa samaan kouluun koska menen 7 luokalle poikana. Tulisi varmasti paljon kiusaamista ja kyselemistä. Ja eilen kun mainitsin asiasta, hän vain rupesi huutamaan asiasta, kuinka mun pitää mennä samaan kouluun heidän kanssaan ja valitti, kuinka teen asiasta niin vaikean.

Miten kertoisin äidille asiasta niin että en joutuisi kouluun mihin en halua? Sitten vielä koulu uinnit. Meillä on tulossa koulu-uinnit tässä lähipäivänä.

Se ei sinänsä häiritse muuten koska olen vielä tässä koulussa tyttö. Olen vain hieman pullea Mutta sitten kun menen yläkouluun niin siellä kun on uinnit mitä teen? Siellä olen poika ja joutuisin menemään tyttöjen tuijotettavaksi samaan pukukoppiin. Ja uimahalleissa ei uimapaitaoja saa käyttää. Äitini vain sanoo, että kyllä mä pärjään mutta asia silti pelottaa? Olen lukenut paljon Suomen translaista ja kun se nyt muutenkin on ajankohtainen aihe.

Joka kerta kun edes ajattelen koko asiaa, alkaa ahdistaa todella paljon. Voin jopa tuntea sydämeni sykkeen korvissani.. Onko mitään tietoa, onko tähän koko asiaan otettu lähiaikoina mitään kantaa tai onko siitä keskusteltu ns. Olen aika varma, että 15 vuotiaan transpojan täytyisi elää normaalia nuoren elämää eikä laskea päiviä kuinka kauan joutuu elää masennuksen ja ahdistuksen alaisena ennen kuin täysi-ikäisenä voi alkaa pikkuhiljaa miettimään että saisi ehkä itse päättää omasta sukupuolestaan.

Olen identifioitunut sukupuolettomaksi jo kohta kolme vuotta. Minulla oli joskus aivan hirveä määrä sukupuolidysforiaa, mutta lopulta suurella taistelulla pääsin yli asiasta.

Pystyin unohtamaan asian ja nauttimaan taas elämästäni. Nyt tämä olo on kuitenkin taas täällä. Vihaan niitä kehoni osia, jotka osoittavat parhaiten biologisen sukupuoleni.

Tämä dysforia ei kuitenkaan ole vielä yhtä pahaa, kuin silloin ehkä vuosi sitten. En haluaisi joutua taas siihen ahdistuksen pyörremyrskyyn. Onko mitään keinoja, millä voisin saada dysforiani kuriin vielä, kun se on pientä? Vai eikö se jätä minua ikinä rauhaan? Onko oikea ratkaisu vain yrittää unohtaa ja olla ajattelematta kehoni inhottavia kohtia?

Vanhemmistani ei ole ainakaan apua tässä. Vaikka ystäväni kunnioittavat ja tukevat minua parhaani mukaan, eivät he cis-henkilöinä voi auttaa samalla tavalla.

Mihinkään fyysisiin muutoksiin minulla ei ole mahdollisuutta vuotiaana. Olen 38v kundi ja käyttänyt naisten alusvaatteita jo 10 vuotta ja haluaisin itselleni enemmän naisellisia muotoja, mm rinnat ja peppu, eli onko mahdollisuutta saada naishormoonia estrofem 2mg terveyskeskus lääkärin kautta? Sain kysymyksen, jossa henkilö mietti, voisiko saada lähetteen transpolille. Kyseinen henkilö on alaikäinen, ei omaa Suomen kansalaisuutta, mutta on asunut suurimman osan elämästään Suomessa.

Onko kyseisen henkilön mahdollista hakeutua hoitoihin Suomessa? Entä jos kyseessä olisi aikuinen? Millaiset sääntelyt liittyvät näin yleensä ulkomaalaisten kohdalla lähetteen saamisen suhteen? Olen vuotias, aseksuaalinen, panromanttinen demipoika, syntymässä todettu sukupuoli on tyttö. Rupesin kyseenalaistamaan seksuaalisuuttani vähän alle kaksi vuotta sitten, ja sukupuoli mietitytti puolen vuoden ja vuoden sitten välillä.

Olen tullut ulos jo kaapista kaikille, joille on tarvinnut; kaverit, perhe, luokkatoverit, opettajat. Kaverit on ollu tosi ihania, osa opettajista kivoja myös, osa taas ihan vähän epämukavia, luokkatoverit ihan ok osa, mutta sitten perhe Aluksi mulla ei oikein ollut mitään ongelmia kehon kanssa, mutta pikkuhiljaa vihaan sitä enemmän ja enemmän.

Reidet ja takapuoli on ihan liian isot, rintojen pitäisi hävitä olemassaolosta, hartioiden pitäisi olla leveämmät Binderia olen yrittänyt hankkia, mutta äidin mielestä terveysriskit on ihan liian suuria, niin se nyt ei ainakaan vielä ole onnistunut. Alkaa jo harkita sen salaa hankkimista. Sitten kanssa, kun on itselleen hankkinut miehekkäämmän nimen, se on vähän ristiriitaista. Olen sanonut, että syntymänimeä saa käyttää, ja niin ihmiset tekee, mutta sitä mukaan olen tajunnut että se saa itseni epävarmaksi ja epämukavaksi, kun ihmiset sitten sillä nimellä kutsuu.

Kumminkin tykkään siitä syntymänimestä, ja tuntuu siltä, että vanhemmat vähän yrittää saada mulle syyllisen olon kun käytän mun uutta nimeä. Sitten kun mennään virallisempiin asioihin, kuten näytelmiin koe-esiintymiseen, niin tuleekin isompi dilemma, että mikä nimi siihen nyt pistetään. Vielä yksi asia, jonka takia lähinnä tämän viestin lähetin, on sellanen mistä oon vielä enemmän tiedoton ja avuton; ääni.

Olen laulaja, eli en halua riskeerata mitään ääneni kanssa, enkä muutenkaan hirveän matalaa ääntä halua. Lisäksi hirveän suuri muutos pelottaa, eli hormoonijutuista taidan kieltäytyä. Mutta silti ääni tuntuu aivan liian korkealta. Olen kuullut neuvoja siitä, että ääntä pitäisi vaan opetella madaltamaan, ja olen yrittänytkin, mutta tulokset tuntuu mulle ihan liian pieniltä ja mitättömiltä.

Onko olemassa mitään muuta tapaa madaltaa ääntä? Alkaa tuntua vähän toivottomalta tämä. Onneksi ei nyt enempää tarvitse listata ongelmia ja heikkouksia kun niistä on suurimmaksi osaksi päästy eroon. Olen 15v ja tunnen olevani poika, vaikka olen syntynyt tytöksi.

Osa kavereistani tietää ja he tukevat minua mutta perheeni ei vielä tiedä.

.

Paras gay nainti pornokuvia

Miehenä olen täysin homoseksuaali, haluaisin suhteeseen toisen miehen kanssa, joka hyväksyy, että olen mies. Se saattaa pilata heidän roolinsa. Monesti vetäydyn tilanteesta, ennen kuin tämä ristiriita edes tulee esille, sillä se ahdistaa minua itseäni liikaa. Naisista en ole koskaan kiihottunut, en aviossa enkä sen jälkeenkään. Yrittäjyyteen sisältyy riski, joka voi realisoitua ja silloin voi otetun riskin tasosta riippuen jopa menettää kaiken ja vielä jäädä velkaakin. Haluaisin myös hankkia binderin, mutta en tiedä, kuinka voin sellaisen ostaa ilman vanhempia, enkä uskalla kysyä edes kavereilta apua Lue vastaus. joulukuu Jos kohde sitten herättää mielenkiintoa, niin mitä mies tekee? No valtaosa varmaan harvemmin tarvitaan - on sen verran kivulias varsinkin erektion alkuvaiheessa että se .. Harvoin näkee ei-trollia, joka haisee trollille, maistuu homoseksuaalinen ihminen on sairas. hämmästelen aina tällaisia. 9. huhtikuu Oletin, että miehen erektio voisi latistua tilanteessa, jossa kyseessä sotaoloissa, tuntuvat omaksuvan jossain määrin homoseksuaalista seksuaalikäytöstä. .. Mustat miehet myös haisevat erilaiselta - tämän on huomannut. Erektion tehtävä on mahdollistaa seksin harrastaminen ja yhdyntä. Erektiossa penis tulee paksummaksi, kovenee ja pitenee. Peniksessä on kolme erilaista.

Mies erektio homoseksuaaliseen kalu haisee